logo

 

Mehiläiset

Aurinkorinteelle on otettu mehiläisiä pölyttämään marjoja ja hedelmäpuita.
Mehiläiset on huomioitu myös muussa viljelyssä, sillä viherlannoitusnurmessa suositaan kukkia, joista mehiläiset saavat mettä. Hunajakukka ja apiloista alsike-ja persianapila ovat mehiläisten mieleen. Tilalla viljellään myös rypsiä, josta mehiläiset valmistavat hunajaa.
Aurinkorinteellä toteutetaan luomumehiläistarhausta, siitä tarkemmin Luomu-sivulla.  
Mehiläisistä ei ole haittaa noutaessasi marjoja tai poimiessasi niitä itse. Ne tekevät rauhassa työtään, keräävät mettä ja siitepölyä, mikäli annat niiden olla rauhassa.
Toivomme, että pesien luokse ei mennä ilman lupaamme.

Mikäli mehiläisten hoito kiinnostaa, kerromme mielellämme lisää!

Hunaja

Omien mehiläistemme keräämästä medestä syntynyt herkullinen monikukkahunaja lingotaan elokuussa.

Hunaja purkitetaan 450 g muovipurkkiin.
Haluttaessa hunajaa voidaan pakata suurempiinkin astioihin tai asiakkaan omiin astioihin.
Kauttamme on mahdollista saada yksilölliset keraamiset purkit hunajapurkin säilyttämistä varten. Keraamiset purkit on suunnitellut ja valmistanut keramiikka-artesaani Kati Taivalantti.
www.joy.fi/keramiikka

Yhteystiedot

  • Parkkilantie 250
  • 52340 HANGASTENMAA
  • minna(a)marjatjahunaja.fi
  • 050 528 0895

Sijainti

Aurinkorinne sijaitsee noin 26 km päässä Mikkelistä, Ristiinasta matkaa kertyy 9 km. Mikkelistä tultaessa Lappeenrannantietä (tie 13) käännytään vasemmalle Parkkilaan. Parkkilantietä ajetaan 7 km ja talo sijaitsee oikealla tienlaidassa.

Ota yhteyttä